viime keväänä, ei ollenkaan tähän aikaan vaan kuukausi myöhemmin, kävelin villa vargkullan pihassa Liamin kanssa, säikähdin näitä. yhtäkkiä huomaamattani piha oli täynnä keltasia ja sinisiä pikkukukkia. Ilman silmälaseja luulin että ne oli roskia. Sen jälkeen kuului pihassa ilon kirkauksia ja ihastunutta huokailua. ihana kukkameri. tänä vuonna niitä osasi odottaa mutta silti ne toi tähän arkeen väriä ja toivoa.
nämä viimeiset viikon on ollu helvettiä ettenkö paremmin sanois. Mies alotti remppahommat joissa olen yrittänyt ja halunnut auttaa. Itsellä ei niin väliä valmistuuko remontti tänä vuonna ollenkaan, olen sen ääneenkin sanonut että jos annettais noiden kahden viimeisen huoneen olla vielä vuoden.
Muttakun se ei yleensä mee niinku haluis. eikä tässä mitään hätää olis jos tässä vaan rempattais, mutta mä olen saanut olla auttamassa äitiä muuttamaan, ja samalla muuttaa itsekkin kotikotoa ja vieläpä niukalla aikataululla, viimeisilläni raskaana. Ennenaikaset supistukset ja liitoskivut ei ole auttaneet ollenkaan.
Haikeiden (ja vaikeiden) hyvästien vastapainoksi on kiva sanoa joillekkin asioille hei! Hei äitin rakas joka on oppinut kirjoittamaan oman nimensä, kynällä ja näppäimistöllä. Hei tuleva isoveli!
Hei (ja anteeksi) vauva! tiedätkös, voisit opetella nukkumaan öisin. Riehutaan sitten senkin edestä päivällä, jookosta?
1 kommentti:
ihanaa kevättä sinne! Voimia remonttiin. <3 Varmasti hienoa tulee. Kivalta minusta näyttää ainakin tuossa kuvassa pojan huone.Ihana vauva massu. :) <3
Lähetä kommentti